Kaikki sivun toiminnot eivät toimi oikein Internet Explorer selaimella! Suosittelemme käyttämään selaimena joko Google Chromea, Firefoxia, Safaria tai Microsoft Edgeä.

Tuotteillaan Mobidiag tehostaa terveydenhuollon laatua ja tehokkuutta ja auttaa taistelussa antibiooteille vastustuskykyisiä ”superbakteereja” vastaan. Alhaisten tuotantokustannustensa ansiosta Mobidiag pystyy tarjoamaan erittäin suurivolyymisille laboratoriomarkkinoille tehokasta teknologiaa poikkeuksellisen kilpailukykyiseen hintaan.

Tartuntatautien diagnostiikassa on aiemmin käytetty pitkälti perinteisiä laboratoriomenetelmiä, jotka ovat hitaita, työläitä ja herkkiä virheille. Jotta tuloksilla olisi todellista vaikutusta potilaan primääriin hoitoon, tulokset täytyy saada nopeasti. On lisäksi eduksi, että samalla saadaan tietoa infektion aiheuttavan bakteerin herkkyydestä antibiooteille. Näin saadaan tarkempaa hoitoa, vältetään turhia antibioottikuureja ja vähennetään sairaalapäiviä. DNA-monistusteknologia (PCR) on tarjonnut teknologisen pohjan tällaiselle diagnostiikalle. Aiempien molekyylidiagnostiikan tuotteiden haasteena on ollut se, että ne ovat vaikeita käyttää, vaativat runsaasti koulutettua henkilökuntaa tai niiden hinta on korkea. Tämä on rajannut niiden käytön usein erikoistapauksiin. Mobidiagin päämääränä on tuoda molekyylidiagnostiikka markkinoille helppokäyttöisessä ja kohtuuhintaisessa muodossa.
 
Mobidiagin tuotevalikoima palvelee laajasti kaikkia laboratorioita pienimmistä yksiköistä suuriin keskuslaboratorioihin saakka. Tämä on yksi Yhtiön kilpailuetu avainkilpailijoihin nähden. Tällä  hetkellä  Mobidiag  tarjoaa  markkinoiden  kattavimman  tuotevalikoiman ruuansulatuskanavan infektioiden molekyylidiagnostiikkaan. Näin se pystyy palvelemaan kokonaisvaltaisesti koko tätä merkittävää laboratoriotoiminnan aluetta, jolla diagnosoidaan lukuisia eri sairauksia.
 
Mobidiagin vahvuus piilee 2013 toteutetussa kolmen yhtiön fuusiossa ja sen seurauksena syntyneessä poikkitieteellisessä tiimissä, jolla on vahva osaaminen sekä diagnostiikkalaitteiston, ohjelmiston, reagenssien että diagnostiikkatestien kehityksessä ja tuotannossa. Osaamisalueiden yhdistyminen pienessä yhtiössä on täysin poikkeuksellista ja se on antanut Mobidiagille ainutlaatuisen position markkinoilla mahdollistaen laadukkaiden tuotteiden tuottamisen erittäin hintakilpailukykyisesti.
 
Vuonna 2017 oli Mobidiagille merkittävä vuosi: Amplidiag®-tuoteperhe täydentyi Amplidiag EASY-laitteella, joka mahdollistaa tuoteperheen tuotteiden käytön isossa mittakaavassa automatisoidusti. Vuoden lopussa Mobidiag lanseerasi uuden Novodiag®-tuoteperheensä laitteen ja ensimmäisen testin. Novodiag-ratkaisu on monen vuoden tuotekehityksen tulos, joka mahdollistaa nopean ja kustannustehokkaan näytteiden analyysin juuri silloin,  kun analyysitarve on suurin: heti.  Novodiag-systeemi voi analysoida   1-16 näytettä niin, että jokaisen näytteen analysointi on täysin riippumaton muista näytteistä, käytettävästä testistä ja testin aloitusajasta. 
 
Vuoden 2017 tuotelanseerauksien myötä Mobidiag on laajentanut painopistettään tuotekehitykseen keskittyneestä yrityksestä markkinointi- ja myyntiorganisaatioksi. Tämä aloitettiin keväällä 2017 onnistuneen kansainvälisen rekrytoinnin myötä, ja kesästä 2017 Miquel Vernet on vastannut Mobidiagin myyntiorganisaatiosta. Positiiviset muutokset myynnin kehittymisestä on helposti nähtävissä Mobidiagin kasvaneena liikevaihtona.
 
Vuoteen 2018 tultaessa Mobidiag on päässyt liiketoiminnassaan hyvin pitkälle ja useat sen valmistamat diagnostiikkatestit ovat jo markkinoilla Euroopassa. Tämän hetken investointitarpeet keskittyvät normaalin tuotekehityksen ohella erityisesti myyntiin ja markkinointiin, suurempaan tuotantokapasiteettiin ja uusien testien hyväksyttämiseen liittyviin validointeihin. Mobidiagin teknologiariskit on nyt ensimmäisten lanseerattujen Novodiag-testien myötä minimoitu ja riskit liittyvät enemmän markkina-, rahoitus- ja aikatauluriskeihin. Mobidiagin tunnettuus sen kotimarkkinoilla (Suomen lisäksi tytäryhtiöt Ruotsissa, Ranskassa ja Englannissa) on jo hyvällä tasolla, ja tunnettuudella on merkittävä positiivinen vaikutus tuleviin liiketoimintamahdollisuuksiin ja riskitasoon. Tämä näkyy niin kasvavina asiakasmäärinä kuin yksittäisten asiakkuuksien kasvussa. Tällä hetkellä Mobidiag laajentaa myyntikanaviaan Euroopassa uusilla jakelijoilla. 
 
Yhdysvaltoihin ja Kiinaan päästäkseen Mobidiagin tuotteet vaativat kalliit hyväksyttämisprosessit. Näitä varten Mobidiagin on oltava valmis investoimaan itse, samalla kun sopivien partnereiden etsintä niin Yhdysvalloissa kuin Kiinassakin on käynnistetty yhteistyössä konsulttiyritysten kanssa.
 
Mobidiagin high multiplex – low cost of goods -yhdistelmä on äärimmäisen houkutteleva osaamisyhdistelmä myös diagnostiikka-alan suurille yhtiöille, jotka  kasvattavat  tuote-tarjontaansa usein yritysostoin. Yhdistelmä takaa Mobidiagille mahdollisuuden tuottaa laboratorioille sekä tarkkaa että nopeaa diagnostiikkaa. Tämä palvelee aitona ratkaisuna globaalia antibioottiresistenttiyden ongelmaa vastaan ja tekee Mobidiagista mielenkiintoisen kohteen alan suuryritysten silmissä. Mobidiag rakentaa nyt kasvustrategiaansa yhdessä kansainvälisen konsulttitalon kanssa. Kasvun yhtenä mahdollisena selvitettävänä polkuna on pörssiin listautuminen.

Yleisöannin yhteydessä Tuomas Tenkanen (TJT Technologies Oy:n kautta) merkitsee vahtovelkakirjalainaa 150.000 eurolla  ja Jean de Gunzburg merkitsee vahtovelkakirjalainaa 500.000 eurolla. Vaihtovelkakirjalaina on vaihdettavissa Yhtiön R-sarjan osakkeiksi 2,00 euron osakekohtaiseen merkintähintaan.

Mobidiag-konserni on kerännyt historiansa aikana ulkoista rahoitusta jopa 75 M€. Jo pelkästään tämä kertoo Yhtiön tuotteiden uskottavuudesta ulkoisten rahoittajien ja alan tekijöiden silmissä. 
tai

Jätä yhteyspyyntö ja olemme sinuun yhteydessä!

×