Kaikki sivun toiminnot eivät toimi oikein Internet Explorer selaimella! Suosittelemme käyttämään selaimena joko Google Chromea, Firefoxia, Safaria tai Microsoft Edgeä.

 Yhtiön ratkaisu 
 
Vapaus Bikes Finland Oy (Vapaus) perustettiin vuonna 2018 tarjoamaan yrityksille ja yhteisöille ympäristöystävällisiä ja helppokäyttöisiä ”avaimet käteen” -liikkumisratkaisuja. Vapauden pääliiketoiminta on työsuhdepyöräpalvelu, yhtiö on kasvanut voimakkaasti viimeisen 18 kuukauden aikana. Vapauden liikevaihto vuonna 2021 oli 4,4 miljoonaa euroa ja vuodelle 2022 Yhtiö tavoittelee noin 20 miljoonan euron liikevaihtoa. 
 
Energiamurros, liikenteen automaatioratkaisut ja uuden sukupolven sähköiset kulkuvälineet luovat otollisen maaperän Yhtiön kehittämälle palvelulle ja digitaaliselle alustalle. Mikroliikkumisen välineet lisääntyvät ympäri maailmaa ja pyöräily on vaikuttavin kulkuväline kaikista ajoneuvoista. Uusia pyöriä myydään Euroopassa enemmän kuin uusia autoja rekisteröidään. Erityisesti sähköpyörät muuttavat tapaa, jolla ihmiset liikkuvat tulevaisuudessa. 
 
Yhtiön tuotteelle on vahva kysyntä 
 
Lähes 100 % Vapauden asiakkaista tulee niin sanotun in-boundin kautta, jossa asiakas ottaa itse yhteyttä Vapauden tiimiin. Yhtiö erottuu kilpailijoista ainutlaatuisen palvelukokonaisuuden sekä edistyneen teknologiansa ansiosta: Vapaus pystyy tarjoamaan saumattoman kokemuksen palvelun rekisteröinnistä pyöräilyyn. Yhtiöllä on erinomainen asiakastyytyväisyys. 
 
Yhtiöllä on yli 750 yritysasiakasta. Referenssiasiakkaita ovat mm. Telia, EY, Digia, Granlund, Afry, Sweco, Amer Sports, Futurice, Ramboll, Yara ja Ensto. Yhtiön asiakkaiden vastuullisuustyö helpottuu, sillä työsuhdepyörän käyttöönotto osoittaa, että työnantaja osallistuu konkreettisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan ja samalla tarjoaa työntekijöiden arvostaman edun. 
 
Kasvutavoitteet 
 
Suomessa kasvu tulee uusien yritysasiakkaiden kautta ja edun piirissä olevien työntekijöiden konversiota kasvattamalla. Yhtiön tavoitteena on myös laajentua Ruotsiin viimeistään vuoden 2023 alussa, minkä jälkeen tavoitteena on laajentuminen Ranskaan ja/tai Saksaan. Hyvän kasvun skenaariossa Yhtiön liikevaihtotavoite vuodelle 2025 on 98,8 miljoonaa euroa. Tämä tavoite on saavutettavissa jo yksistään Suomen markkinoilla. Mikäli go-to-market Ranskan ja/tai Saksan markkinoille onnistuu, ovat huomattavasti kunnianhimoisemmat tavoitteet mahdollisia. 
 
Exit-skenaariot 
 
Yhtenä exit-vaihtoehtona on Yhtiön listautuminen julkiselle markkinapaikalle, jolloin Yhtiö voi vauhdittaa kasvua Euroopan markkinoilla listautumisannin eli IPO:n avulla. Exit-vaihtoehtona on myös Yhtiön myynti pääomasijoittajalle, leasing-yhtiölle tai mikroliikkumismarkkinan toimijalle. Yhtenä ison kokoluokan verrokkitransaktiona voi mainita Bikeleasing.de:n julkisen kaupan, jossa Borckhaus Technologies AG osti enemmistöosuuden yhtiöstä marraskuussa 2021 300 miljoonan euron valuaatiolla. Vuoden 2021 ensimmäisen 9 kuukauden aikana Bikeleasingin liikevaihto oli IFRS:n mukaan 51,5 miljoonaa euroa ja oikaistu käyttökate (EBITDA) 24,2 miljoonaa euroa. 
 
Yhtiössä on mukana merkittäviä sijoittajia 
 
Yhtiön pääomasijoittajat ovat sijoittaneet Yhtiöön merkittäviä summia pääomaa. Yhteensä Yhtiöön on sijoitettu oman pääoman ehtoisena rahoituksena (osakeannit) noin 3,25 miljoonaa euroa. Yhtiön merkittäviä sijoittajia ovat mm. Superhero Venture Fund 2020 Ky, Leena Niemistö, Timo Lappi, Prunex Oy, Kari Niemistö sekä Juhani Elomaa. 
 
Merkintäpalkkio 
 
Springvest Oyj:llä on oikeus periä sijoittajilta kolmen (3) prosentin suuruinen merkintäpalkkio perjantaihin 23.9.2022 kello 23.59.59 mennessä tehdyistä sijoituksista ja neljän (4) prosentin suuruinen merkintäpalkkio 23.9.2022 kello 23.59.59 jälkeen tehdyistä sijoituksista.

plattakuva.png 692.69 KB

Jätä yhteyspyyntö ja olemme sinuun yhteydessä!

Kysymykset ja vastaukset

Täältä löydät muiden sijoittajien kysymiä kysymyksiä ja kohdeyhtiön antamia vastauksia.
Kysymykset ja vastaukset on tarkoitettu sellaisille kohdeyhtiötä koskeville kysymyksille, joihin ei löydy vastauksia kierroksen sijoitusmateriaaleista (sijoitusmuistio, markkinointiliite tai perustietoasiakirja). Käythän materiaalit läpi, ennen kuin lähetät kysymyksesi.
Kierroksen etenemiseen ja sijoituksen tekemiseen liittyvät ja kaikki muut kuin kohdeyhtiölle osoitetut kysymykset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen info@springvest.fi.
Kierros on päättynyt - Kysymyslomake on suljettu
×