Kaikki sivun toiminnot eivät toimi oikein Internet Explorer selaimella! Suosittelemme käyttämään selaimena joko Google Chromea, Firefoxia, Safaria tai Microsoft Edgeä.

NewIcon Oy on terveysteknologiayhtiö, joka kehittää, valmistaa ja myy innovatiivisia lääkkeiden varastoinnin, jakelun ja annostelun automaatiojärjestelmiä sekä niihin liittyviä ohjelmistoja globaaleille markkinoille. Suomessa Yhtiöllä on yli 400 asennettua järjestelmää sairaaloissa ja apteekeissa. 
 
Lääkelogistiikan digitalisoinnilla ja automatisoinnilla saavutetaan merkittäviä suoria kustannussäästöjä sairaaloissa ja apteekeissa. Kasvava terveydenhuollon henkilöstöpula pakottaa sairaalat ja apteekit etsimään ratkaisuja toiminnan tehostamiseen. 
 
Suurasiakkaat mahdollistavat voimakkaan kasvun 
 
Merkittävimmän asiakaspotentiaalin Yhtiö näkee aloitetussa yhteistyössä Italiassa IV ICON- lääkevalmistusroboteille Baxterin ja Medinatin kanssa. Yhteistyöllä tavoitellaan 60 M€:n arvosta laitetoimituksia seuraavan viiden vuoden aikana, mikä tuo lisäksi jatkuvaa vuosittaista ylläpitotuloa noin 6–8 %:a laitemyynnistä. 
 
Super-Pharm -apteekkiketjulle on toimitettu 20 varastoautomaattia ja tällä asiakkaalla on menossa hanke 100 robotin hankkimiseksi. Tavoitteena on solmia uusi puitesopimus, jonka arvo tulisi olemaan noin 18 M€. 
 
Askeleena Yhdysvaltojen markkinoille nähdään yhteistyö Wallgreen Boots Alliancen (WBA, maailman toiseksi suurin apteekkiketju) omistaman iARx:n kanssa, jonka suunnitelmissa on avata 20 jakelukeskusta seuraavan kahden vuoden aikana. Taloudellinen potentiaali NewIconille noihin 20 jakelukeskukseen on noin 8 M€. Toteutuessaan yhteistyö  avaa tien myös itse Wallgreens Boots -apteekkeihin (9 000 apteekkia USA:ssa). 
 
Kasvava tarve robotiikalle 
 
NewIcon toimii globaalien trendien aallonharjalla. Näitä ovat digitalisaation, robotiikan ja verkkokaupan voimakas kasvu, pula terveydenhuollon henkilökunnasta sekä ikääntyvä väestö. Lääkehuollon automaation järjestelmien ja laitteiden markkinan odotetaan kasvavan 11 MRD€:on vuoteen 2030 mennessä. 
 
NewIconin liikevaihtotavoite vuodelle 2023 on 9,1 M€ ja vuonna 2027 NewIcon haluaa olla merkittävä lääkehuollon globaali toimija liikevaihdon ollessa noin 60 M€. 
 
Exit-skenaariot 
 
Yhtiön näkemyksen mukaan on suuri todennäköisyys sille, että Yhtiössä toteutetaan exit muutaman vuoden sisällä. Toimialalla tapahtuu tyypillisesti hyvin paljon yrityskauppoja ja kauppahinnat ovat suuria. Yhtiön johdolla, hallituksella sekä pääomistajilla on vahvaa osaamista ja kokemusta aikaisemmista yrityskaupoista. 
 
Merkintäpalkkio 
 
Springvest Oyj:llä on oikeus periä sijoittajilta kolmen (3) prosentin suuruinen merkintäpalkkio perjantaihin 14.4.2023 kello 23.59.59 mennessä tehdyistä sijoituksista ja neljän (4) prosentin suuruinen merkintäpalkkio 14.4.2023 kello 23.59.59 jälkeen tehdyistä sijoituksista.
 
newicon-plattakuva.jpg 166.81 KB


Jätä yhteyspyyntö ja olemme sinuun yhteydessä!

Kysymykset ja vastaukset

Täältä löydät muiden sijoittajien kysymiä kysymyksiä ja kohdeyhtiön antamia vastauksia.
Kysymykset ja vastaukset on tarkoitettu sellaisille kohdeyhtiötä koskeville kysymyksille, joihin ei löydy vastauksia kierroksen sijoitusmateriaaleista (sijoitusmuistio, markkinointiliite tai perustietoasiakirja). Käythän materiaalit läpi, ennen kuin lähetät kysymyksesi.
Kierroksen etenemiseen ja sijoituksen tekemiseen liittyvät ja kaikki muut kuin kohdeyhtiölle osoitetut kysymykset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen info@springvest.fi.
Aineistossa mainitaan yhteistyö Medinatin kanssa, todeten, että Medinat on osallistunut 0,5 MEUR panoksella IV Icon cyto CSTD -robotin uuteen versioon ja tekstistä ilmenee, että versio on "yhteisomistettu" (Sijoitusmuistio s. 31). Edelleen ovat sijoittamassa myöhempien versioiden/yhteistuotteiden (?) kehittämiseen 1 MEUR. Miten yhteisomistus toimii:       i) mitkä ovat Medinatin oikeudet jatkossa,       ii) mitkä ovat Iconin oikeudet "yhteisomistettuihin versioihin" Italian markkinoilla? Muilla markkinoilla?       iii) Entä taloudelliset oikeudet? Lisenssimaksuja? Mistä myynnistä?       iv) Sisältääkö tämä laite joitakin patentilla suojattuja/suojattavissa olevia ratkaisuja?
i) Yhtiö tekee aiesopimuksen pohjalta  varsinaisen sopimuksen ”strateginen allianssi”, jossa Medinat voi myydä ja markkinoida IV Icon cyto CSTD -robotin tätä nimenomaista sovellusta Italiassa ja Baxterille globaalisti. Robotissa hyödynnetään Baxterin valmistamia sytostaatti ”pre-mixejä” sekä Medinatin Italiassa toimittamia Simplivia CSTD -adaptereita. Eli Medinat myy ja markkinoi ja Yhtiö valmistaa tuotteet. Yhtiö kokee Medinatin roolin jälleenmyyjänä merkittäväksi avaamaan Italian markkinoita ja rakentamaan suoraa asiakassuhdetta Baxteriin.
ii) Yhtiö voi vapaasti myydä tuotteita kaikille muille markkinoille ja asiakkaille, ellei siitä jatkossa erikseen sovita. Yhtiö ei ole sitoutunut myöskään yhteen adapterivalmistajaan. Kaikissa tapauksessa Yhtiö toimii laitteiston valmistajana. Korostan, että yhteisomistus koskee vain tätä yhtä sovellusta lääkevalmistusroboteissa. 
iii) Sopimus ei sisällä lisenssimaksuja, mutta jos myymme tuotetta muilla markkinoilla, tulee yhtiön saada osuus kulutustavarasta, jota käytetään robotissa.
Esimerkiksi robotti valmistaa 200 annosta vuorokaudessa. Adapterit maksavat loppuasiakkaalle 8…10€/annos. Rojaltin ollessa 1€/annos tuo se tuloa lähes 50 000€/vuosi.
Huolto- ja ylläpitotulo vuodessa on arvioitu olevan 30 000…40 000€/vuosi/laite.
iv) Kyllä on prosessissa.
Miksi osakkeen hinta on nyt murto-osa aiempien kierrosten hinnasta?
Rahoitusmarkkina on tällä hetkellä erittäin haastava. Vaikka yhtiö on mennyt selkeästi eteenpäin liiketoiminnassaan, niin korkojen nousun myötä kasvuyhtiöiden arvostukset ovat kautta linjan tippuneet.  Tällä kierroksella Yhtiö haluttiin hinnoitella myös tässä markkinassa niin houkuttelevaksi, että se herättää laajalti sijoittajien kiinnostuksen. Tämä on osoittautunut oikeaksi päätökseksi, sillä NewIconin kierrosta on merkitty nyt kahdessa viikossa jo yli 2,5 miljoonaa euroa ja Yhtiö on saanut yhteydenottoja myös VC/PE-sijoittajilta. Mikäli kierrosta ei merkitä täyteen ennen 28.4. , Yhtiön on mahdollista jatkaa näitä keskusteluja.
Yhtiöllä on 40 henkilö töissä. Miten työntekijöiden määrä jakautuu eri osa-alueille? Kuinka paljon toimihenkilöitä ja kuinka paljon henkilöstöä esim. Myynnissä, tuotannossa ohjelmistopuolella ja kokoonpanossa sekä asentamassa laitteet käyttökuntoon asiakkaiden tiloissa?
Yhtiön henkilöstö jakautuu tällä hetkellä alla olevan mukaisesti. Suurimpana ryhmänä ovat tuotehallinnan, -suunnittelun ja -kehityksen tehtävät, joissa on eri alan ammattilaisia kuten ohjelmistokehittäjiä, sähkö- ja mekaniikkasuunnittelun osaajia, sekä tuotehallinnan ja teollisen muotoilun asiantuntijoita. Toimihenkilöitä on tällä hetkellä 27. 
 
Olenko ymmärtänyt oikein, että Baxter saa hyvän kilpailuedun myydä valmistamiaan sytostaatteja ja antibiotteja, jos sairaala ottaa käyttöön NewIconin lääkevalmistusrobotit? Ymmärtääkseni kilpailuetu muodostuu säästöistä, jotka saavutetaan hyödyntämällä Closed System Transfer Device -teknologiaa, jonka avulla lääkkeiden säilyvyys nousee tunneista jopa viikkoon? Miten arvioisitte tätä säästöä euromääräisesti sytostaattien lääkehävikissä vuositasolla, keskisuuren sairaalan kohdalla? Entä kun puhutaan antibiooteista?
Kyllä näin on Baxterin osalta. Baxter edistää automaation avulla omaa lääkemyyntiään. Tässä on tietysti maakohtaisia eroja, miten julkiset hankintakilpailutukset järjestetään. Baxterin pusseista apteekissa potilasannoksiksi räätälöitäessä (eli käyttökuntoon saattaessa) on työvaiheita vähemmän, mikä tekee niistä houkuttelevia, vaikka ovat oletettavasti kalliimpia, kuin lääkepullot. Robotti tekee tarjouksesta edelleen houkuttelevamman, koska Baxterin lähtötuotteita voidaan käyttää robotissa ja sitä kautta vähentää lisää tarvittavaa käsityötä. Sama koskee CSTD (Closed System Transfer Device) -myyntiä. Esimerkiksi Italiassa automaation avulla kumppanimme Medinat saa jatkuvaa tuloa CSTD-myynnistä, koska automaatio määrittää, mitä adapterimerkkiä laitteistossa käytetään. Yhtiön tavoitteena on myös itse päästä myymään lisääntyvässä määrin kulutustuotteita automaation mukana.

Itse CSTD-adapterit lisäävät työturvallisuutta estäen vaarallisten lääkeaineiden vapautumisen ympäristöön ja nopeuttavat lääkevalmistusta, mutta eivät vaikuta lääkkeiden säilyvyyteen. Vajaiden pullojen säilyvyydestä on kuitenkin tehty tutkimuksia (https://www.simplivia.com/science/chemfort-resource-center/).
Ratkaisevassa roolissa, että lääkkeet valmistetaan steriilissä ympäristössä, sekä varmistetaan, että toimitusketju on olosuhteiden osalta oikein toteutettu. Esimerkiksi antibiooteille voidaan steriilisti valmistettuna ja logistiikan kylmäketjun ollessa kunnossa varmistaa useamman viikon säilyvyys. Automaation mahdollistaessa tällaisen keskitetyn prosessin, se vapauttaa keskisuuressa sairaalassa useita hoitajien henkilötyövuosia varsinaiseen hoitotyöhön ja tuo sitä kautta säästöjä. Automaatiolla jätteen määrää voidaan vähentää vähentämällä valmistuksen inhimillisiä virheitä. CSTD:t vähentävät (niin automaatiossa kuin ilman) lääkehävikkiä, kun lääkepullojen sisältö voidaan käyttää säilyvyysajan sallimissa rajoissa eikä heittää ns. loppuja pois.
Kierros on päättynyt - Kysymyslomake on suljettu
×