Kaikki sivun toiminnot eivät toimi oikein Internet Explorer selaimella! Suosittelemme käyttämään selaimena joko Google Chromea, Firefoxia, Safaria tai Microsoft Edgeä.

Karsan missio on tuoda markkinoille teknologiaa, jota hyödyntämällä parannetaan siviiliturvallisuutta

Karsan toimialan haasteet

Kansainvälinen terrorismi, laittomien huumeiden tuotanto ja jakeluverkostot sekä vihamielisten valtioiden toimenpiteet pakottavat viranomaisia ja hallituksia ympäri maailman vahvistamaan toimiaan kansalaistensa turvallisuuden parantamiseksi. Lentoliikenteeseen kohdistuvan terrorismin ehkäisemiseksi turvallisuusstandardeja on tiukennettu, kun uusia iskuja tai iskuyrityksiä on tapahtunut. Lentorahti on hyvin vaihtelevaa – tuotantoeläimistä lentokoneen moottoreihin, ruoasta ihmisten jäänteisiin – eikä tällä hetkellä ole ratkaisua, jolla voidaan kattavasti havaita räjähteet rahdista. 

Uniikki teknologia

ScentHound on Karsan kehittämä ratkaisu. Yhtiön räjähteiden havaitsemiseen tarkoitetun ilmaisinjärjestelmän ytimen (APCI) pohjana on Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella kehitetty ennennäkemättömän herkkä ilmakehän hivenaineiden havainnointiin kehitetty mittalaiteteknologia.

Kaiken Karsan hallussa olevan tiedon valossa, ScentHound L on herkin olemassa oleva teknologia laajakirjoiseen räjähdehöyryjen havaitsemiseen. 

Nykypäivänä läpivalaisuun perustuvilla röntgenlaitteistoilla voidaan käsitellä laatikko, tai enimmillään kuormalava kerrallaan. ScentHound mahdollistaa kokonaisen rekkakontin tarkastuksen yhdellä kertaa. Suorien kustannussäästöjen lisäksi ScentHoundin arvioitu suorituskyky parantaa huomattavasti tarkastuksen varmuutta lisäten lentoliikenteen turvallisuutta.

Tiimin vahvuudet

Karsan ydintiimin jäsenet tulevat maailman johtavasta ilmakehätutkimuksen ryhmästä Helsingin yliopistolta. 
 
Karsan nykyisessä tiimissä on asiantuntemusta laitteiden ja ohjelmistojen kehittämisestä, tuotteiden kaupallistamisesta ja startup-yritysten rakentamisesta. 

Karsan toimitusjohtaja Hans-Jürg Jost suoritti soveltavan fysiikan tohtorintutkintonsa Bernin yliopistossa Sveitsissä. Hän työskenteli Kaliforniassa NASAn Ames Research Centerissä tutkijatohtorina ja myöhemmin vanhempana tutkijana. Vuonna 2006 hän siirtyi Piilaaksoon ilmakehämittausten johtajaksi Novawave Technologies - nimiseen startup-yritykseen. Yritys kehitti laseriin perustuvia kaasuanalysaattoreita. Thermo Fischer Scientificin ostettua Novawave Technologiesin vuonna 2010 hän siirtyi tutkimus- ja kehityspäälliköksi Thermo Fischer Scientificille.

Iso markkinapotentiaali

Lentorahdin valvonnan globaalin kokonaismarkkinan on arvioitu olevan 794 M$ vuonna 2023. Siviiliturvallisuus- ja hätätilasegmenttien kokonaismarkkinan odotetaan kasvavan 742 miljardiin US dollariin 2023 mennessä.

Karsa onkin nyt kaupallistamassa teknologiaansa tutkimuksesta teollisiin sovelluksiin: keskittyen lentoturvallisuuteen, rajavalvontaan, tullitoimintaan ja kriittisten infrastruktuurien suojaukseen. Karsan visiona on tehdä läpimurto siviililentoliikenteen lentorahdin tarkastuksen markkinasegmentillä. Läpimurron jälkeen Karsa laajentaa toimintaansa muille siviiliturvallisuussegmenteille. Yhtiöllä on potentiaalia kasvaa nopeasti ja sillä on selkeät exit-mahdollisuudet.

Yhtiössä on mukana merkittäviä sijoittajia

Lifeline Ventures Fund II sijoittaa Osakeannissa 100.000 euroa ja näin ollen sijoittajilla on mahdollisuus osallistua Osakeantiin samoilla ehdoilla kuin Lifeline Ventures Fund II. Lifeline Ventures Fund II on aikaisemmin (vuonna 2016) sijoittanut Yhtiöön 300.000 euroa.

Näyttökuva 2019-4-7 kello 16.03.41.png 232.5 KB

Jätä yhteyspyyntö ja olemme sinuun yhteydessä!

×