Varjo Technologies Oy
Allekirjoittamalla tämän rahoituskierroksen sijoitussopimuksen hyväksyt samalla Liite 1:n Liittymissopimuksen, jolla liityt Yhtiön, eräiden sen osakkeenomistajien ja Euroopan investointipankin välillä solmittuun optiosopimukseen. Perehdythän sopimuksiin ennen allekirjoitusta.
********************************************
Toimialojen tarpeena tehokkaammat toimintatavat
********************************************
Toimialojen tarpeena tehokkaammat toimintatavat
Maailma on kolmiulotteinen, mutta työskentely- ja koulutustavat nojaavat lukuisilla aloilla edelleen kaksiulotteiseen tekniikkaan. Varjo pyrkii muuttamaan tämän kehittämällä maailman immersiivisimpiä VR-/XR-ratkaisuja B2B-asiakkaille vaativimpiin teollisuuden käyttötapauksiin.
Varjon virtuaaliympäristöt ovat yhtä todentuntuisia kuin oikea maailma ja VR- ja XR-lasit verrattavissa tarkkuudeltaan ihmissilmään. Lisäksi yhtiö kehittää laitteiden käyttöä tukevaa ohjelmistoa sekä immersiivisiä pilvipalveluita, joista on jo julkistettu tilojen 3D-rekonstruktioon käytettävä Teleport.
Varjo on vahvimmillaan vaativassa ammattikäytössä, kuten seuraavissa:
- ohjaamokoulutuksessa (esim. lentäminen, teollisuus, merenkäynti ja puolustusala)
- kriittisten alojen koulutuksessa (esim. astronautit, teolliset laitokset ja lainvalvonta)
- tuotemuotoilun läpikäynneissä (esim. autojen ja muiden arvokkaiden tuotteiden muotoilu)
- VR-/XR-pohjaisessa tutkimuksessa (esim. lääketiede, käyttäytymistiede ja käyttöliittymätutkimus).
Asiakkaina ja kumppaneina maailman suurimpia yhtiöitä
Noin 25 prosenttia Fortune 100 -yhtiöistä on Varjon asiakkaita, minkä lisäksi lukuisat läntiset valtiolliset toimijat tekevät yhteistyötä sen kanssa.
Ilmailu- ja puolustusteollisuudessa Varjon asiakkaita on jo 19 maailman 20 suurimmasta yhtiöstä. Niihin kuuluvat muun muassa Lockheed Martin, Airbus, Boeing ja BAE Systems. Yhtiön asiakkaita ovat myös Yhdysvaltain armeija ja usean Nato-maan puolustusvoimat. Varjon teknologiaa käytetään kouluttamaan helikopteri-, hävittäjä-, ja siviililentäjiä, ilmatulenjohtajia ja droonioperaattoreita sekä Boeing Starliner -avaruusohjelmassa jopa astronautteja.
Esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusministeriön alainen Defense Innovation Unit (DIU) on arvioinut, että XR-laitteilla toteutettu lentokoulutus voi säästää Yhdysvaltain ilmavoimille 350 miljoonaa dollaria vuodessa. Aiemmissa Yhdysvaltojen ilmavoimien hankkeissa on puolestaan havaittu, että VR:llä ja XR:llä voi lyhentää itsenäisen lentämisen harjoitteluaikaa jopa 70 prosenttia.
Autoteollisuuden suurimmista yrityksistä Varjon ratkaisuja käyttää 16 alan 20 suurimmasta yrityksestä, kuten Volvo, Volkswagen, BMW, Rivian, Stellantis, Kia Motors ja General Motors. Sähköautovalmistaja Rivian on esimerkiksi pystynyt ylittämään maantieteelliset esteet suunnittelussa. Globaalisti toimivat tiimit tekevät nykyään yhteistyötä yhdistetyn todellisuuden teknologioiden avulla koko ajoneuvomallin luomisprosessin ajan, mikä nopeuttaa iterointia ja auttaa korjaamaan ongelmat aikaisemmin.
Volvo on käyttänyt Varjon laitteita ajosimulaattori- ja turvallisuustestauksessaan jo useita vuosia. Lisäämällä fotorealistisia virtuaalisia elementtejä auton sisätiloihin suunnittelijat voivat tehdä suunnittelututkimuksia jo ennen rakentamista. Tuotemuotoilun ja -suunnittelun ohella autoteollisuus hyödyntää Varjon ratkaisuja ajosimulaattorikoulutuksessa, turvallisuustestauksessa, showroom- ja myyntikäytössä sekä laadunvalvonnassa.
Tutkimus- ja koulutussektorilla Varjon asiakkaina on yli 250 yliopistoa ja tutkimuslaitosta ympäri maailman. Tutkijoille Varjon VR- ja XR-ratkaisut mahdollistavat todentuntuiset tutkimusympäristöt. Ympäristön muuttaminen on helppoa, eikä fyysisiä rekvisiittoja tai lavasteita tarvita. Sveitsiläinen MachineMD on myös kehittänyt lääketieteen käyttöön aivan uudenlaisen aivohäiriöiden diagnosointia helpottavan laitteen, johon on integroitu Varjon silmänseurantateknologia.
Yhtiön strategisia kumppaneita ovat NVIDIA, TCL, Inuitive ja Amazon Web Services. Lisäksi yhtiö tekee yhteistyötä suurimpien PC-valmistajien kanssa, ja sillä on laaja ohjelmisto- ja applikaatiotuottajien verkosto, joihin kuuluvat muun muassa Autodesk, NVIDIA, Dassault Systems, Unity ja Unreal Engine.
Avainmarkkinoiden arvioidaan kasvavan yli 50 prosenttia vuosittain
Varjon liikevaihto on kymmenkertaistunut vuosina 2019–2023 noin 2,4 miljoonasta eurosta 24 miljoonaan euroon. Vuonna 2024 yrityksen tuloskuntoa ja asemaa markkinoilla ovat vahvistaneet puolustusteollisuuden kasvanut kysyntä, strategiset kumppanuudet sekä neljännen sukupolven tuotteiden lanseeraus, joka mahdollistaa laajentumisen uusille teollisuuden aloille.
International Data Corporation (IDC) on ennustanut, että virtuaalisen ja yhdistetyn todellisuuden globaali markkina ylittää 50 miljardin dollarin arvon vuonna 2026. Varjo on keskittynyt valikoituihin segmentteihin, joissa sen tuotteilla ja palveluilla on uniikki kilpailuetu. Näiden avainmarkkinoiden odotetaan kasvavan yli 50 prosenttia vuosittain ja yltävän 1,1 miljardiin euroon vuonna 2027.
Varjon pääosakkeenomistajien tavoitteena on valmistautua yhtiön julkiseen listautumiseen yhtiön saavutettua kannattavan liiketoiminnan arviolta vuonna 2026. Mahdollinen exit-skenaario on myös ostotarjouksen vastaanottaminen strategiselta ostajalta.
Yhtiön rahoittajien joukossa on johtavia kotimaisia ja ulkomaisia sijoittajia, kuten Lifeline Ventures, EQT Ventures, Atomico, Tesi, Swisscanto, EIB, Foxconn, Volvo Cars Tech Fund ja Nordic Ninja.
Interested?
Book a free call timeor
Leave your contact details and we will be in touch!
Questions & Answers
Here you can find questions from other investors and related answers from the related company.
The Q&A-section is meant for questions that are not covered in the investment material provided on the platform. Please go through the material before submitting your question.
Please note that only questions related to the company are answered on this forum. In case you have questions not related to the current investment round, please send them directly to info@springvest.fi.
The round has ended - The question form has closed

